Vetmasters Oy

Tiina Illukka
Tiina IllukkaEläinlääkäri
Tiina on valmistunut eläinlääkäriksi Helsingissä 1979. Tiina on koiraharrastuksensa takia kiinnostunut koirien lisääntymisestä ja keinosiemennyksistä. Osallistuttuaan ensimmäiseen Suomessa järjestettyyn koirien keinosiemennys- ja sperman pakastuskurssiin 1993, hän perusti Petvetiin spermapankin ja aloitti siemennykset myös pakasteella. Siemennykset tehtiin aluksi ns. norjalaisella katetrilla, mutta 2000-luvulla tekniikkaan tuli avuksi tähystykset endoskoopilla . Petvetiin hankittiin myös Immulite analysaattori, jolla progesteronimääritykset saatiin tehtyä nopeasti ja luotettavasti. Lisääntymispraktiikan lisäksi Tiina tekee Pet-Vetissä vaativampia pehmytosakirurgisea leikkauksia (mm. virtsateiden ja perineaalialueen kirurgia).
 
Tiina on harrastanut rotukoiria jo vuodesta 1969. Kiharakarvaiset noutajat Caballus kennelistä ovat niittäneet mainetta maailmanlaajuisesti. Tiina on ulkomuototuomari ja arvostelee FCI ryhmiä 7 ja 8 sekä osaa ryhmistä 6 ja 3. Tiina on myös innostunut noutajien metsästyskoulutuksesta.
Tuomas Illukka
Tuomas IllukkaEläinlääkäri
Tuomas valmistui eläinlääkäriksi Helsingissä vuonna 1980. Hän on toinen Pet-Vetin perustajista (1981), pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri (1989) sekä Suomen Kennelliiton virallinen silmätarkastuseläinlääkäri (1986). Tuomaksen erikoisalaa ovat ortopedia ja ontumatutkimukset sekä silmäsairaudet.
Liity nyt

Liity Facebook-ryhmäämme!

Lue viimeisimmät uutiset ja pysy ajan tasalla kuulumisista. Tervetuloa ryhmään!

Liity nyt